Terveisiä OPH:n rahoittaman Onnistu opettajuudessa! -koulutushankkeen tiimoilta! Artikkelissa kouluttajien tuntumia ensimmäisestä koulutuskerrasta.
Onnistu opettajuudessa!-koulutushanke on polkaistu Opetushallituksen rahoittamana käyntiin ja ensimmäiset koulutuspäivät Mikkelissä ja Helsingissä olivat täynnä innostunutta puheensorinaa ja arvokkaita keskusteluja tärkeiden aiheiden tiimoilla.
Kuvissa tunnelmia ensimmäiseltä koulutuskerralta 17.-19.9. Meille hankkeen koordinaattoreille (ensimmäisessä kuvassa: Roosa, Martta ja Mari) on erityisen merkityksellistä saada suunnitella ja vetää näin upeaa ja tarpeellista hanketta. Ensimmäisellä koulutuskerralla syvennyimme inkluusioon käsitteenä sekä Vasuun varhaiskasvatuksen opettajan työtä ohjaavana asiakirjana. Koulutuspäivän keskiössä oli pajatyöskentely, kohtaamiset ja keskustelu osallistujakollegoiden kanssa.
Lämmin kiitos runsaslukuiselle, aktiiviselle ja innokkaalle osallistujajoukolle! On ilo saada jatkaa kanssanne ammatillisen kehittymisen polullanne koko toimintakauden 2024-2025, toisiltamme oppien. Kiitos myös upea, ammattitaitoinen Kirsi Järvinen yhteistyöstä koulutuksen parissa ja äärimmäisen mielenkiintoisesta ja konkreettisesta luennosta inkluusion äärellä sekä kuulevasta ja kannustavasta otteestasi kouluttajana. Niin osallistujat, kuin me koordinaattorit opimme sinulta valtavasti!
Tästä on ilo jatkaa! Hankkeen seuraavalla koulutuskerralla syvennymme tiimin yhteiseen työhön sekä lasten vasuihin.