Varhaiskasvatuksen johtaja luo hyvän päivän jokaiselle lapselle

Varhaiskasvatuksen johtaja luo hyvän päivän jokaiselle lapselle

Näkyykö varhaiskasvatuksen johtamisen laatu päiväkodin lasten arjessa? Onko sillä väliä, millainen varhaiskasvatuksen johtaja on pedagogisilta taidoiltaan?

Ulla Soukainen on tutkinut, kuinka suomalaiset varhaiskasvatuksen johtajat näkevät oman työnsä sekä kuinka se vaikuttaa heidän työyhteisöönsä ja lasten arkeen.

— Vaikka tutkimusta on hyvä vielä jatkaa, niin sen tulokset ovat myönteisiä. Päiväkodin johtaja voi luoda hyvän päivän jokaiselle lapselle parantamalla organisaation työnjakoa ja rakenteita, ymmärtämällä varhaiskasvatuksen ytimen sekä kehittämällä varhaiskasvatusta henkilökunnan ja lasten kanssa, Soukainen summaa.

Pedagogiikka ja johtaminen

Syyskuussa 2018 voimaan astunut uusi Varhaiskasvatuslaki velvoittaa varhaiskasvatuksen arviointiin.  Uusissa opetussuunnitelmissa korostetaan pedagogiikan merkitystä. Tämä asettaa vaatimuksia myös varhaiskasvatuksen johtajille.

Ulla Soukaisen tutkimus käsittelee monia uudenlaisten velvoitteiden esiin nostamia johtajuuden kysymyksiä. Soukainen toteutti tutkimuksen johtajien itsearviointilomakkeella sekä vertaamalla näitä tuloksia lasten havainnoinneista saatuihin tuloksiin ja henkilökunnan oppimisympäristöarviointeihin.

­— Johtajilla, jotka vastasivat kyselyyn, oli vahva näkemys pedagogiikasta. He halusivat kehittää varhaiskasvatusta sekä rakenteita, kuten työvuoroja ja kokouskäytäntöjä, hän kertoo.

Soukaisen mukaan pedagogiikan johtaminen tulee nähdä laajana kokonaisuutena. Kaikki johtajan toimet liittyvät Soukaisen mukaan pedagogiikan johtamiseen. Esimerkiksi työvuorojen järjestely on osa pedagogiikan johtamista, koska riittävä opettajien määrä vaikuttaa siihen, onko lapsilla päivän aikana riittävästi kasvatuksellista toimintaa.

— Jos varhaiskasvatuksen johtaja sanoo, ettei hänellä ole riittävästi aikaa pedagogisille asioille, onko hän miettinyt, kuinka määrittelee pedagogiikan johtamisen, Soukainen pohtii.

Hänen mukaansa johtaminen on monitasoista. Ensin varhaiskasvatuksen johtajan on johdettava itseään, tämän jälkeen varhaiskasvatuksen yksikköä. Toimiva vuorovaikutus on tässä keskeisessä asemassa. Lopulta koko kasvattajatiimi on vastuussa pedagogiikasta.

Hyvä pedagoginen johtajuus syntyy vuorovaikutuksessa

Soukainen luettelee monia hyvään pedagogiikan johtamiseen kuuluvia piirteitä.

— Henkilökunnalla on käsitys yhteisistä tavoitteista, ja visiot ilmenevät päivittäisessä arjessa. Johtaja myös panostaa kommunikaatioon ja työyhteisön kehittämiseen, mainitsee Soukainen muutamia piirteitä pitkästä listasta.

Keskeistä myös on, että hallinnolliset tehtävät eivät vie suurta osaa työajasta. Lisäksi johtaja puuttuu tilanteisiin, jotka synnyttävät työntekijöissä epävarmuutta.

Onko sillä sitten väliä, millaiseksi johtajat arvioivat itsensä? Voiko johtajan itsearviosta päätellä, millainen on lasten päivä varhaiskasvatuksessa? Soukainen vastaa, että kyllä.

Hän vertasi johtajien itsearviointeja kasvattajatiimien arvioihin omasta oppimisympäristöstä. Kun johtaja näki itsensä vahvana pedagogisena johtajana, myös kasvattajatiimi kertoi tavoitteellisesta toiminnan suunnittelusta. Toisaalta kävi selväksi, että henkilökunta näkee ja tuntee myös, jos pedagoginen johtajuus ei toimi.

Johtajien itsearviointeja verrattiin myös observoinnilla saatuihin tuloksiin lasten varhaiskasvatuksen arjesta. Ulkopuoliset observoijat havaitsivat, että vahvasti pedagogisten johtajien päiväkodeissa lapset olivat hyvin sitoutuneita.

— Tämä ilmeni lasten keskittyneisyytenä, luovuutena, energisyytenä ja sinnikkyytenä, Soukainen kertoo.

 

KT Ulla Soukaisen tutkimus on osa tutkimushanketta, joka on toteutettu Helsingin yliopistossa Jyrki Reunamon kehittämisryhmän orientaatioprojektissa. Soukainen sai tutkimukseensa osarahoituksen Työsuojelurahastolta.  Projekti edelsi Opetushallituksen rahoittamaa Kehittävä Palaute varhaiskasvatuksessa -hanketta.

Tutkimukseen osallistui 158 varhaiskasvatuksen johtajaa 13 paikkakunnalta. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuonna 2015.  Tutustu tutkimukseen (kirjan s. 99-114)