Vantaa

”Vantaalla on ollut pitkät perinteet leikin ja liikkumisen kehittämisessä. Vantaalla varhaiskasvatuksen laatua arvioidaan Kehittävän Palautteen arviointimittarilla. Sen avulla selvitetään, miten lapsi kokee varhaiskasvatuksen arjen tilanteet sekä mikä yhteys kokemuksilla on varhaiskasvattajien ja johtajien toimintaan. Kehittävän Palautteen arviointitietoa hyödynnetään varhaiskasvatuksen kehittämisessä. Tulosten perusteella nostetaan yhteisiä kehittämiskohteita eli päätetään konkreettisia kehittämistehtäviä, joilla lasten osallisuutta, leikkiä ja oppimisympäristöä voidaan entisestään parantaa.

Kehittävän Palautteen tuloksissa näkyy, että Vantaalla lasten liikkuminen ja yhdessä leikkiminen on lisääntynyt. Kun lapsi leikkii ja liikkuu ryhmässä toisten kanssa, lapsi on iloinen ja innostunut. Vantaalla voimme iloita siitä, että tuloksissa näkyy lasten runsas leikki, johon yhdistyy paljon liikkumista, oppimista, hyvää oloa ja osallisuutta.

Jatkossa haluamme hyödyntää havainnointituloksia vahvistamalla lisää sisällä tapahtuvaa liikkumista, roolileikkiä sekä jatkaa ulkona tapahtuvaa fyysistä aktiivisuutta. Lisäksi haluamme myös tunnistaa vähän liikkuvat lapset ja kannustaa heitä liikkumaan aikuisten toimintatapoja muuttamalla. Upeaa nähdä, että pitkäjänteinen kehittämistyö on lisännyt lasten hyvinvointia arjessa.”

Katjamaria Halme, varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö, Vantaa