ReunamoEdun seminaaripäivä on jälleen täällä! Tänä keväänä sukellamme yhdessä mielenkiintoisten puheenvuorojen siivittämänä varhaiskasvatuksen sydämeen -leikkiin!
Tuttuun tapaan pääsemme ensin kuulemaan ReunamoEdun tutkimusjohtaja Jyrki Reunamon johdolla valtakunnallisia Kehittävä Palaute -tuloksia, tällä kertaa leikin näkökulmasta. Leikin maailmaa erityisesti kentän äänen näkökulmasta meille avaavat Annele Wiman sekä Hanne Nyman. Ilmoittaudu mukaan seminaariin alla!
REUNAMOEDUN TUTKIMUSJOHTAJA JYRKI REUNAMO: ”KEHITTYVÄ LEIKKI”
Leikki on pohjimmiltaan yksinkertaista toimintaa, jossa on samaan aikaan vakiintuvia sekä kehittyviä prosesseja. Molemmat tärkeitä! Vakiintuvat prosessit tarvitsevat harjoitusta eri tilanteissa, toistoja ja seurantaa.
Kehittyvissä prosesseissa lapsi tarvitsee mahdollisuuksia testata ja kehittää mielikuviaan itse sekä yhdessä aikuisten ja muiden lasten kanssa. Aikuisille ei riitäkään leikkimaailmojen suunnittelu itse tai yhdessä lasten kanssa, vaan heidän on osattava suunnitella kehittyviä leikkimaailmoja..
- Millaista on lasten kehittyvä roolileikki, sääntöleikki tai esineleikki?
- Miten leikin dynaamista luonnetta vahvistetaan?
- Miten suunnitella kehittyviä leikkimaailmoja vastaamaan lasten tarpeita?
ANNELE WIMAN & HANNE NYMAN: ”TOTTA VAI TARUA LEIKISTÄ”
Annele Wiman, kokenut varhaiskasvatuksen erityisopettaja, kouluttaja ja tietokirjailija puhuu varhaiskasvatuksen innovatiivisen kehittämisen puolesta lasten aitojen tarpeiden, hyvinvoinnin ja tutkitun tiedon pohjalta.
Hanne Nyman, varhaiskasvatuksen opettaja ja kouluttaja, jakaa leikin voimaa ja ilosanomaa kokeneena kouluttajana Hannelandian kautta. Leikin läsnäolo arjen kaikissa hetkissä, luovuus & leikkiin kutsuvat ympäristöt ovat Hannen työn keskiössä.
Annelen ja Hannen puheenvuoro siivittää meidät leikin äärelle erityisesti kentän näkökulmasta tuoden uusia ajatuksia ja pohdittavaa jokaiselle varhaiskasvatuksen ammattilaiselle.